Et tarvitse koko karttaa

Yksi yleisimmistä asioista, joita kuulen, on: ”Aloittaisin kyllä, jos vain näkisin, miten kaikki lopulta järjestyy.”

Ymmärrän. Kun olet kantanut vastuuta vuosikaudet, opit varautumaan jokaiseen lopputulokseen. Mutta visio ei ole projektisuunnitelma, ja koko kartan odottaminen on yksi ystävällisimmältä kuulostavista tavoista pitää itsemme jumissa.

Lyhty, ei valonheitin

On vanha kielikuva, jota rakastan: lyhty, joka valaisee askeleesi. Ei valonheitin, joka valaisee koko laakson – vaan lyhty. Sen verran valoa, että näet seuraavan askeleen, ja kun olet ottanut sen, sen verran, että näet sitä seuraavan.

Juuri niin suunta todella löytyy. Viides askel näytetään sinulle vasta, kun olet ottanut ensimmäisen.

Usko ja pelko pyytävät sinulta samaa

Sekä usko että pelko pyytävät sinua luottamaan johonkin, mitä et vielä näe. Pelko kuvittelee pahimman ja kutsuu sitä realismiksi. Usko kuvittelee elämän, jota todella toivot, ja ottaa silti yhden askeleen sitä kohti.

Sinun ei tarvitse olla peloton. Riittää, että annat uskon valita seuraavan askeleen.

15 minuutin viikoittainen rituaali

Istu kerran viikossa – sunnuntai-ilta toimii hyvin – kirjoittamasi vision äärelle ja kysy itseltäsi kolme kysymystä:

1. Minkä yhden askeleen voin ottaa tällä viikolla, tästä kohdasta, sillä mitä minulla on?
2. Mikä voi tulla tielle, ja mitä teen, kun niin käy?
3. Kenelle voisin kertoa, jotten kantaisi tätä yksin?

Kirjoita vastaukset ylös. Ota sitten askel, vaikka se olisi kuinka pieni. Ensi viikolla lyhty on jo liikkunut eteenpäin.

Ota seuraava askeleesi tukevan parven kanssa